Näytetään tekstit, joissa on tunniste parveke. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parveke. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Ideoita ruukkupuutarhaan.



Tee ruukkuistutuksesta kaunis ja käytännöllinen.

  • Hanki taimille istutusastioita, jotka sopivat parvekkeen tai terassin tyyliin.

  • Pienet ruukut ja matalat vadit sopivat mehikasveille ja lajeille, jotka kestävät kuivuutta.

  • Runsaasti vettä ja ravinteita kuluttavat kesäkukat menestyvät parhaiten, kun multatilaa on reilusti.

  • Kun istutat suureen astiaan, ota huomioon myös sen paino.

  • Turve kuivuu ruukussa nopeasti. Kastelukiteitä sisältävä erityismulta pidättää kosteutta.

  • Valitse aurinkoiselle paikalle kasveja, jotka kestävät jonkin verran kuivuutta




Sommittele yhtenäisellä teemalla. Astia voi olla keraaminen tai lasitettu ruukku, pajukori, sinkkipeltiämpäri, tai vaikkapa puulaatikko. Laatikosta saa näppärän istutusastian, kun laittaa sen sisälle kasvualustaksi multapussin. Multapussit ovat oivallisia etenkin, kun ruukkupuutarhaan perustetaan pieni hyötykasviviljelmä.



Tee näin:

Valitse astia, jonka pohjasta liika kasteluvesi valuu pois. Jos pohjassa ei ole reikää, ylimääräinen vesi on kallistettava pois kastelun jälkeen.

  • Salaojita astian pohja kevytsoralla. Jos ruukku on korkea, kevytsorakerros saa olla paksumpi kuin multakerros.

  • Istuta yksi- ja monivuotiset kasvit kesäkukille tarkoitettuun erikoismultaan.

  • Jos istutat astioihin happamassa maassa viihtyviä lajeja, kuten jalohortensioita tai havukasveja, valitse niille havurodomulta.

  • Istuta mehikasvit ja niukkaravinteisessa kasvualustassa viihtyvät lajit hiekkapitoiseen kaktus- tai kylvömultaan.









Haaveita terassille!

Askon Solar-paviljonki



Solar-paviljonki on musta polyrottinkinen pöytäryhmä jossa on kiinteä katos. Paviljongin katoskangas on sateenkestävää materiaalia. Paviljongin pöydässä on lasikansi. Penkkeihin kuuluu pitkät istuinpehmusteet sekä yhteensä 12 pikkutyynyä.














torstai 21. huhtikuuta 2011

tiistai 12. toukokuuta 2009

Pinkkejä ja muita juttuja parvekkeelle!!!

Finlaysson Kaari istuintyynyt pinkkinä...

Bambu-lyhtyjä...
Jyskistä pieniä lyhtyjä...

maanantai 11. toukokuuta 2009

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Parveke kesä kuntoon!


Tarkoituksena olisi uudistaa nyt parveke. Vanhat valkoiset muovikalusteet on jo heitetty pois, mutta mitä tilalle? Tälläisen kivan kuvan löysin Katariinan Sanojen kantamana blogista. Idea on mainio, mutta toteutus tulisi meillä eri värisenä joko pinkillä /vaaleanpunaisella tai luumun värisinä. Ongelmana on etten ole löytänyt mistään pinkkiä tms. pöytää! Valkoisia, sinisiä ja vihreitä löytyy, mutta onko pinkkejä olemassakaan?